Opetusharjoittelun loppu

Viime viikolla oli minun opetusharjoittelun viimeinen päivä. Toiseksi viimeisenä päivänä pidin lähiopetusta aiheesta synnytyksen jälkeinen ehkäisy ja seksuaalisuus. Aihe ei ole ehkä helpoin opetettava, mutta koin hyvän valmistautumisen ja suunnittelun kautta luennon sujuneen hyvin. Viimeisenä päivänä meillä oli simulaatio-opetusta, ensimmäistä kertaa. Se jännitti minua kovin etukäteen, nykyaikainen simulaatioteknologia aiheutti mielessäni jännitystä ja pohdintaa - miten osaisin toimia oikein? Jännitys osoittautui turhaksi, päivä sujui hienosti eikä teknologia vienyt väärällä tavalla tilaa. Simulaatiopäivässä kiitosta ja iloista mieltä saimme oikeista asiakasperheistä. Päivän aikana mukana oli kolme erilaista perhettä, joiden kanssa opiskelijat harjoittelivat työelämää jäljitellen neuvolatyöhön sopivia kohtaamisia. Keskustelunaiheina oli mm. synnytys, imetys, perheen arki, lapsen kehitys, tukiverkosto yms. 

Viimeisen harjoittelupäivän jälkeen (ja hieman jo edeltävästikin) olo oli todella haikea. Nautin todella harjoittelusta ja koin sen menneen hyvin. Tuntui, että olen täysin omalla alueellani, se antoi luottamusta omaan tulevaisuuteen ja ammatinvalintapohdintoihin. Kotimatka harjoittelusta autolla ajaen kesti noin tunnin ja se oli aina hyvää aikaa pohtia, mitä päivän aikana tapahtui, ikään kuin käyttää aika oman toiminnan reflektoimiseen. Myönnettäköön, viimeisen päivän jälkeen kotimatkalla oli reflektoinnin lisäksi kyyneliä, haikeuden merkiksi. 

Mitä opin harjoittelusta? Tärkeimpänä oppina oli luottamus omaan itseeni, tuntuma siitä, että minä oikeasti pystyisin tähän. Tiedostan, että harjoittelun aikana jää paljon näkemättä opettajan arjesta, mutta uskoisin silti pystyväni työskentelemään opettajana. Opin, että minussa on sellaisia piirteitä, joista on hyötyä opettajuudessa, kuten suunnitelmallisuus, organisointi- ja luovuustaidot. Opin (tai oikeastaan sain varmuutta) myös, että ei opettajuus ole hierarkista, ylhäältäpäin ojentamista vaan kohtaamista, ihminen kohtaa ihmisen. Kun kohtaan ja kuuntelen, opin opiskelijoista ja pystyn myös antamaan heille sitä, mitä he tarvitsevat. 

Opetusharjoittelu oli ihana, tunteikas, opettavainen ajanjakso elämässäni, jota en toivottavasti koskaan unohda. 💟